Haaveena mozzarella, 4 #

Luku on lyhyt, mutta mielestäni sisältö on tärkeämpää kuin pituus. Ja pyydän, toivon ja anelen, kun olette lukeneet luvun KUUNNELKAA tuo lopussa oleva kappale. Saatte tästä luvusta NIIN paljon enemmän irti, käsitätte tämän paremmin. Kuunnelkaa. Kiitos ♥

Istuimme Louisen keittiön pöydän ääressä vastakkain. Louisella oli ruutuvihko ja kynä johon hän oli kirjoittanut ison otsikon EMIL&LIV. Pöydällä oli puoliksi juotu punaviini pullo ja mozzarella salaatti. Louisen kanssa oli lähes aina hauskaa, mutta nyt olimme molemmat vakavia, mutta myös hyvin määrätietoisia.
" Nyt kerrot tarkkaan mistä tämä alamäki alkoi? " Louise sanoi kurtistaen hieman kulmiaan.
" No, puolitoista vuotta sittenhän me aloimme yrittämään lasta puoliksi tarkoituksella ".
Louise nyökkäsi.
" Mutta se ei onnistunut. 8 kuukauden kuluttua kävimme testeissä, jolloin todettiin ettei Emil.. no hän ei voi saada lapsia ", sanoin henkäisten syvään. Aihe oli edelleen vähän arka minulle, Emilille myös.
" Päätimme että voisimme adoptoida lapsen ", hymyilin pienesti.
" Mutta Emil.. hän kai.. masentui..? En tiedä, hän kai tunsi olonsa saamattomaksi. Siitä se alamäki alkoi ", sanoin huokaisten syvään.
" Emme viettäneet paljonkaan aikaa enää yhdessä, emme harrastaneet seksiä, vieraannuimme toisistamme. Aluksi emme puhuneet toisillemme, ei vain ollut mitään asiaa. Teimme arkiset, pakolliset asiat. Mutta sitten aloimme luistamaan niistäkin. " sanoin purren huultani.
" Tätä jatkui pari kuukautta, tunteet paatuivat. Emme edes riidelleet. Paitsi eilen. Pato sortui. Lopullisestiko? " sanoin katsoen käsiäni. Kyynel valui hiljaa poskeani pitkin. Louise oli hiljaa. Hän tiesi että minun oli tehtävä tämä yksin. Otin ruutuvihkon ja repäisin sivun irti. Piirsin otsikon alle vielä muutaman sydämen ja tekstin RAKASTAN SINUA. Huokaisin syvään. Sitten revin sivun kappaleiksi. Puristin paperin paloja nyrkeissäni ja kävelin parvekkeelle. Kyyneleet virtasivat poskillani. Ojensin käteni ja suljin silmäni. Sitten avasin nyrkit. Pienet paperin palat lensivät kovassa tuulessa kattojen yllä. Sydämeeni sattui. Itkin vuolaasti. Mutta silti tiesin että tämä oli oikein. Tämän aika oli tullut, Emilin aika mennyt. Puristin parvekkeen kaidetta täristen.
Älä unohda minua, en minäkään sinua. Rakastan sinua. Hyvästi.