Haaveena mozzarella, 3 #

Havahduin ratikan kovaääniseen kolinaan. Raotin silmiäni ja katselin ympärilleni. Hiustuotteita pursuavat hyllyt kohosivat vierelläni. Pienestä tuuletusikkunasta kajasti valoa, mutta silti oli hämärää - ja ahdasta -. Aivastin kovaäänisesti, tuntui kuin nenä olisi täynnä hiuksia.
Nousin ylös ja vedin loput vaatteeni päälle, olin nukkunut aluspaidalla ja -housuilla. Hammasharjaa ei ollut, turvauduin purkkaan. Menin vessaan pesemään eiliset, nuhruiset meikit pois. Katsoin peliin, nuutuneen naaman lisäksi näin poskessani lasinsirun viiltämän haavan. Hipaisin sitä kädelläni. Sydäntäni kouraisi. En voinut ajatella vielä selkeästi, kaikki oli tapahtunut niin äkkiä, liian nopeasti. Seinät kaatuivat yksi toisensa jälkeen päälleni, enkä päässyt alta pois, en millään.

Louise asteli ovesta sisään, ja nähdessään minut kahvikuppi kädessä hän suorastaan riensi luokseni, sitten seisahtui ja katsoi dramaattisesti kaukaisuuteen.
" Se on ohi nyt! ", hän lausui.
" Mikä? "
" Jätin Alexin! ", hän sanoi nyyhkyttäen.
" Voi Louise.. ", nousin halatakseni häntä. Äkkiä hän lopetti nyyhkytyksen, käänsi päänsä, vääntyi flirttailevaan asentoon ja katsoi minua viekkaasti.
" On koittanut Paolon aika ", hän sanoi ja alkoi tanssia villisti. Pudistelin päätäni ja katselin hänen menoaan ja menin laittamaan leivät paahtimeen. Louise rauhottui lopulta ja tuli luoksemme.
" Mutta mikäs meidän muotibloggaajalla on? Samat vaatteet kahtena päivänä peräkkäin! "
Mumisin jotain vastaukseksi. Louise väitti aina, että pidin muotiblogia, jota en suostunut myöntämään, sillä oikeasti asia oli näin, mutta väitin aina vastaan.
" Hei, onko oikeasti kaikki ok? " hän kysyi ja yritti katsoa silmiini jotka pakoilivat hänen katsettaan.
Yritin avata suuni moneen otteeseen, mutta en pystynyt. Puristin käteni nyrkkiin. Koko kämmen tärisi. Käänsin pääni ja nostin nyrkit korvilleni puristaen samalla silmäni kiinni. Lopulta puhkesin hysteeriseen itkuun.
Seuraavista hetkistä en muistanut mitään, olin tärissyt, itkenyt ja kertonut kaiken, luulisin niin. Louise lohdutti minua ja sai minut positiivisemmalle päälle. Sovimme että hoitaisimme työpäivän kunnialla, edelleen ilman Siraa, jonka jälkeen yöpyisin Louisella ja miettisimme sitten seuraavaa siirtoa. Tuntui helpottavalta kertoa tästä jollekin, eikä ongelma enää edes tuntunut kovin pahalta. Tai niin ainakin yritin ajatella.

Eli tässä oli siis pesu, väri ja leikkaus, yhteensä 64 euroa ", sanoin hymyillen.
" Hei, onko teillä myynnissä sitä Masterpiece -hiuslakkaa? " kolmenkympin kieppeillä oleva nainen kysyi maksaessaan. Kurotuin tuotekaapille ja otin sieltä sinisen lakka purkin.
" Joo, tässä siis Bed Headin Masterpiece lakka, eli nämä yhteensä 87 euroa ja 95 senttiä " sanoin iloinen ja "kaikki hyvin"- kestohymy edelleen kasvoillani.
Naisen lähdettyä lysähdin sohvalle ja katsoin kelloa.
" Eikö me voitaisi sulkea nyt, kun varauksiakaan ei ole tälle päivälle enää? ", kysyin huokaisten syvään.
" Toki se käy, lakaisen vain nämä hiukset lattialta ", Louise sanoi.
Kipitin ulko-ovelle laittaakseni sen lukkoon, kunnes viereeni hoippui päihtyneen oloinen mies, olut pullo kädessään. Säpsähdin kavahtaen samalla taaksepäin. Äänet kuulostivat kumeilta ja tunsin kuinka pulssini kiihtyi. Käteni alkoivat tärisemään samalla tavalla kuin eilen. Astuin hitaasti aina vain taaksepäin, kunnes seinä tuli vastaan. Katsoin kauhuissani miestä, aivan kuin olisin toisessa maailmassa. Kaikki vain kieppui epämääräisesti ympärilläni, mutta silti kuulin kokoajan kiihtyvän pulssini. Jotain räminää kuului jossain, sitten iso paukahdus.
" LIVIAN! ", kuului ääni. Sitten joku ravisteli minua.
" Kuuntele, kaikki on hyvin, LIVIAN! ", Louisen ääni kuului läheltä. Sydämen lyönnit hidastuivat. Aloin ymmärtämään asioita ympärilläni. Nostin pääni hitaasti, katsoen pelokkaasti Louisea. Olin kyykyssä seinää vasten, kädet korvillani, hiestä märkänä.
" Kulta, mitään ei tapahtunut, tavallinen humaltunut mies oli vain tulossa juttelemaan, mutta ohjasin hänet ulos ja suljin oven. Mutta sinä tärisit, aivan kuin olisit nähnyt painajaista ", hän sanoi rauhallisesti katsoen minuun huolissaan. En kyennyt puhumaan, katsoin vain häntä suoraan silmiin.
Tajusin vasta, miten rikki minä oikeastaan olin. Kaikki paatuneet tunteet olivat sisälläni kuin kylmä kivi, joita Louisen halaus ja minun kyyneleeni lämmittivät. Vaikka tunsin olevani turta, oloni oli jokseenkin määrätietoinen. Tämä ei saisi jatkua näin, jotain oli tehtävä, pian.